Silakkasoutu ja -patikka 5.10.2025

Silakkasoutu ja -patikka puhtaiden lähivesien ja Itämeren hyväksi tapahtui Helsingissä Silakkamarkkinoiden ensimmäisenä sunnuntaina 5.10.2025. Rotareiden hyväntekeväisyystapahtuma järjestettiin jo 13. kertaa!

  • Tapahtumassa soudettiin kirkkoveneillä Kaisaniemenlahdelta kauppatorille tai patikoitiin vastaava matka rantoja pitkin.

  • Ulkoilupäivä huipentui yhteiseen silakkalounaaseen sekä seminaariin, jossa Itämeren asiantuntijat kertoivat meremme kuulumisia. 

Sekä soudusta että patikasta kertynyt tuotto lahjoitettiin Itämeren hyväksi. Silakkasoutua onkin järjestetty jo vuodesta 2013 ja sen avulla on kerätty yli 90 000 euroa itämerityöhön.

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Ei vara venettä kaada - autetaan Itämerta varautumaan!

 

Itämeri on herkkä ja vaikeakulkuinen merialue, jossa öljyonnettomuudet voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja. Vuonna 2025 Silakkasoudun tuotto lahjoitettiin WWF:n öljyntorjuntatyölle.

WWF:n ylläpitämät öljyntorjuntajoukot ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka auttavat viranomaisia öljyvahinkojen jälkitorjunnassa ja öljyyntyneiden eläinten hoidossa. Öljyn nopea leviäminen ja vaikea kerääminen rannalta korostavat nopean torjuntatoiminnan merkitystä. Joukot toimivat itsenäisesti viranomaisten alaisuudessa ja osallistuvat säännöllisesti koulutuksiin, joiden avulla varautumista kehitetään jatkuvasti.

Lue lisää: https://wwf.fi/vapaaehtoistyo/oljyntorjuntajoukot/