Silakkasoutu ja -patikka Itämeren hyväksi
Runsaan asutuksen ympäröimä Itämeri on herkkä merialue, jonka tila on huolestuttava rehevöitymisen, haitallisten aineiden ja merialueiden kasvavan käytön vuoksi.
Uudenmaan ja Viron rotarypiirin Silakkasoutu ja -patikkatapahtuma tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden tukea puhtaiden lähivesien ja Itämeren hyväksi tehtävää työtä.
Rotaryklubeille, yhteisöille ja yrityksille tarkoitettu tapahtuma järjestetään Helsingissä Silakkamarkkinoiden ensimmäisenä sunnuntaina 4.10.2026.
Tapahtumassa soudetaan kirkkoveneillä Kaisaniemenlahdelta kauppatorille tai patikoitiin vastaava matka rantoja pitkin.
Ulkoilupäivä huipentuu yhteiseen silakkalounaaseen sekä seminaariin, jossa Itämeren asiantuntijat kertoivat meremme tilasta.
Rotareiden hyväntekeväisyystapahtuma järjestetään jo 14. kertaa! Soudusta ja patikasta kertynyt tuotto lahjoitetaan Itämeren hyväksi toimivalle organisaatiolle. Silakkasoutua onkin järjestetty jo vuodesta 2013 ja sen avulla on kerätty noin 100.000 euroa itämerityöhön.
Tule mukaan soutamaan puhtaamman Itämeren puolesta!
Rotarit kutsuvat kaikkia ihmisiä, yrityksiä ja yhteisöjä rentoon ja liikunnalliseen virkistystapahtumaan! Silakkasoudussa porukkahenki vahvistuu samalla kun yhdessä vaikutamme Itämeren paremman tilan puolesta.
Tilaisuus on avoin kaikille rotaryklubeille sekä muille organisaatiolle ja yrityksille. Tapahtumaan voi osallistua eri tavoin:
soutamalla kirkkoveneellä
patikoimalla soutureittiä seuraten rantoja pitkin
sponsoroimalla tapahtumaa ja lahjoittamalla sitä kautta varoja Itämeren hyväksi
osallistumalla tilaisuuden järjestelyihin.
%20%E2%80%93%20kopio.jpg)

Seuraa meitä ja tapahtuman valmisteluja
Facebookissa @silakkasoutu ja @balticseaactionnetwork , Instagrammissa @silakkasoutu_fi , tai LinkedIn-palvelussa https://www.linkedin.com/company/silakkasoutu

UUTISIA
Ei vara venettä kaada - Silakkasoutu kerää varoja WWF Suomen öljyntorjuntatyöhön Silakkamarkkinoiden avajaispäivänä
1.10.2025
- Rotareiden vuosittainen hyväntekeväisyystapahtuma Silakkasoutu kerää varoja Itämeren hyväksi - Soutuun ja patikkaan osallistuu lähes 300 ihmistä ja se huipentuu Itämeri-seminaariin - Tapahtuman…

Ympäristöministeri Sari Multala Silakkasoudun suojelijaksi
25.8.2025
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala toimii tänä syksynä rotareiden hyväntekeväisyystapahtuma Silakkasoudun suojelijana. Itämeri on Multalalle sekä ammatillinen että henkilökohtainen asia.…

Mitkä rotaryklubit soutavat hurjimmin? Silakkasoudun tilastotiedot julki!
17.6.2025
Montako rotaryklubia on vuosien saatossa osallistunut Silakkasoutuun? Mistä klubista on osallistuttu ahkerimmin? Monestako piiristä on kuultu airojen kutsu? Vastauksia kaikkiin näihin kysymyksiin…
Ensi syksyn Silakkasoutu kerää varoja WWF:n öljyntorjuntatyölle
23.5.2025
Itämeri on herkkä ja vaikeakulkuinen merialue, jossa öljyonnettomuudet voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja. Tänä vuonna hyväntekeväisyystapahtuma Silakkasoudun tuotto…

Pyöräilevä yhdistysaktiivi Markku Tahkokorpi luotsaamaan Silakkasoutua
4.4.2025
Silakkasoutu on saanut uuden luotsin, kun pitkäaikainen rotari ja yhdistysaktiivi, espoolainen insinööri Markku Tahkokorpi, ottaa vetovastuun tapahtuman ohjausryhmästä. Ympäristöasiat ovat tälle…